Lähettänyt käyttäjä Karmel

Sari EssayahLähi-idässä ja Pohjois-Afrikan arabimaissa eletään jälleen erittäin ratkaisevia aikoja. Syksyllä monessa kansannousun kokeneessa arabimaassa on tiedossa vaalit; uutta hallintoa ja kansalaisyhteiskuntaa rakennetaan. Kuitenkaan demokratia ilman rauhaa ja ihmisoikeuksien toteutumista ei ole todellista demokratiaa. Kehittymätön poliittinen järjestelmä saattaa mahdollistaa vallan liukumisen myös ääriliikkeille.

Samanaikaisesti Mahmoud Abbasin hallinto on hakemassa yksipuolista tunnustamista palestiinalaisten valtiohankkeelle YK:n yleiskokouksessa ns. “vuoden 1967 rajoilla”.

Symbolinen itsenäisyyshanke ei ikävä kyllä ratkaise mitään niistä kiistakysymyksistä, jotka ovat alueella vuosia hiertäneet osapuolten välejä. Edellytyksenä kestävälle rauhalle ja luottamuksen kasvamiselle on se, että palestiinalaiset ja israelilaiset sopivat asioista keskenään eikä rauhanehtoja sanella ulkoapäin. Israelin solmimat rauhansopimukset Egyptin ja Jordanian kanssa osoittavat, että vain neuvotteluteitse voidaan saavuttaa todellinen rauha Lähi-idässä.

Yksipuolisen julistuksen tukeminen olisi edesvastuutonta myös sen tähden, että tällä hetkellä kilpailevat palestiinalaisjärjestöt Fatah ja Hamas ovat tehneet aiesopimuksen yhtenäishallituksesta, Syksyn aluevaalien jälkeen on hyvin mahdollista, että palestiinalaisalueitten valta liukuu terroristijärjestö Hamasille.

Rauhanneuvottelujen vaikeimpia kohtia on Jerusalemin asemasta päättäminen

Raamattu puhuu Jerusalemista ”juovuttavana maljana” ja ”väkikivenä kaikille kansoille”. Maailmassa on tuskin toista kaupunkia, joka olisi vallattu ja hävitetty niin monta kertaa lähes perustuksiaan myöten kuin Jerusalem. Ja jälleen kerran kaupungin kohtalo on maailman huomion kohteena. Olisi suuri tragedia, ei vain Israelille ja palestiinalaisille vaan koko maailmalle jos Jerusalem jaettaisiin. Mielestäni Jerusalemin tulee olla yksi, yhtenäinen kaupunki ja säilyä sellaisena kuin se tänä päivänä Israelin hallinnon alla tunnetaan. On hyvä muistaa, että viimeksi Jordanian hallinnoidessa Itä-Jerusalemia juutalaisilla ei ollut mitään asiaa Itkumuurille.

Jerusalem on Israelin ikuinen pääkaupunki mutta se on tietyllä tavalla myös koko maailman ainutlaatuinen ”maailmanperintökohde”. Jerusalemissa tulee kaikkien kansojen, kuten Raamattu sanoo, voida ylistää Jumalaa.

Sen sijaan, että Suomi kansakuntana ”repisi” itsensä tähän kiveen, meidän tulee olla edistämässä rauhanneuvottelujen jatkumista. Sana puhuu meille voimakasta kieltä Jumalan uskollisuudesta omaisuuskansaansa kohtaan ja toisaalta hänen suunnitelmistaan. Hesekielin kirjan profetiassa yhdistyy upealla tavalla fyysinen jälleen rakentaminen ja henkinen uudistuminen ja yhteyden löytyminen. ”Minä kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne…Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen…Te olette minun kansani ja minä olen teidän Jumalanne”

Kun Jumala toimii näiden lupausten toteuttamiseksi, vaikutukset ulottuvat kaikkiin kansakuntiin kunnes lopulta koittaa täysi lunastus, vapautus sodan vitsauksesta ja todellinen rauha. Kristittyinä rukous Israelin puolesta on siis aina rukousta myös koko maailman siunauksen puolesta.

Me kristityt tiedämme mistä ihminen saa syvimmän ja kestävimmän rauhan. Se ei tule rauhansopimusten myötä, eikä asevoimia kasvattamalla. Syvä ja kestävä rauha tulee Jumalalta. Se on sisäinen asia, sen saamme omistaa vain Jumalan armotyön kautta. Tätä rauhaa me toivomme niin Israelille, sen naapurimaille, kuin jokaiselle maailman kansalle.

Sari Essayah, Euroopan parlamentin jäsen

 

 

 

Asiasanat: