Suomen Karmel-yhdistys

Käyttäjän Susanna Kokkonen blogi

Kaipaan Jeesusta

Viime viikkojen julkisen elämän myllerrykset ovat olleet niin valtavaa suurusluokkaa, että mieli tekisi kirjoittaa niistä. Äänestäjien älykkyyttä aliarvioidaan selkeästi ministerivalinnoissa . Hyvä veli (ja tässä tapauksessa sisar) kerho toimii avoimesti.

Kauneutta ja vihaa

Yksi menneen kesän kohokohtia minulle oli matka Puolaan. Matkustin sinne yhdessä holokaustin ajan eläneen naisen ja hänen perheensä kanssa. Luottavaisina nämä ihmiset antoivat minun järjestää matkansa. Se on mielestäni todella suuri vastuu, kun aika on matkustaessa aina liian lyhyt, jolloin jotakin oleellista jää varmasti kokematta.

Toivoa vainotuille

Usein kuulen kysyttävän Saksan juutalaisvainoihin liittyvän kysymyksen, joka koskettaa pitkälti omaa aikaamme. Kysymys koskee juutalaisvainojen opettamisen tarpeellisuutta nyt, kun niistä on kulunut jo yli 70 vuotta. Jos ja kun maailmassa on tapahtunut ja tapahtumassa erilaisia vainoja ja kansamurhia niiden jälkeenkin, miksi opiskelemme juuri Saksan juutalaisvainojen vaiheita edelleen?

Sivut

Tilaa syöte RSS - Käyttäjän Susanna Kokkonen blogi